TULEVAT KEIKAT 2011:  |  La 26.5. Lapua, Yksityistilaisuus  |  Pe 1.6. Kuopio, Ravintola Albatrossi, with Aamuvuori All Stars  |  La 9.6. Helsinki, Yksityistilaisuus

'ELVIS SUOMESSA' -MUISTOTAPAHTUMA

La 30.10.2010
Hotelli Scandic Rosendahl, Tampere
Klo 13-16 ja klo 20-01

‘Elvis Suomessa’-muistotapahtuma järjestetään Tampereella Hotelli Scandic Rosendahlissa lauantaina 30.10.2010 klo 13 alkaen. Tapahtuman järjestäjän ja tuottajana on edellisvuosien tapaan Juha Leppänen. Vankan suosion saanut Elvis-muistotapahtuma on järjestetty joka vuosi vuodesta 2004 alkaen, joten tämänvuotinen tapahtuma on järjestyksessään jo seitsemäs (7.)

TAUSTAA
Elvis Aaron Presley syntyi Mississipin Tupelossa 8.1.1935, joten 8.1.2010 olisi ollut hänen 75-vuotis syntymäpäivä. Elvis Presley siirtyi ajasta ikuisuuteen vain 42-vuotiaana Tennesseen Memphisissä 16.8.1977, joten 16.8.2010 tuli kuluneeksi tasan 33 vuotta hänen kuolemastaan. Elvis oli puolestaan 33-vuotias, kun hän teki vuonna 1968 kuuluisan 68’ Comeback Special TV-shown, josta tulee puolestaan kuluneeksi tänä armon vuonna 2010 42 vuotta eli siis saman verran minkä Elvis ehti maanpäällistä elämää katsella. Tämä on tietenkin pelkkää numerologiaa, mutta aika mielenkiintoista sellaista!

Mutta vaikka tämä kaikkien aikojen lahjakkain ja menestynein artisti ei tiettävästi – ja valitettavasti – koskaan edes piipahtanut Suomessa, jätti hän sitäkin väkevämmän jälkensä myös Suomalaiseen musiikkielämään! Siitä hyvänä esimerkkinä ovat vuosien varrella tehdyt lukuisat suomalaisten artistien tekemät Elvis-versioinnit.

 

TEEMA
Suomen Elvis Presley Fan Club juhlistaa tänä vuonna 25-vuotis taivaltaan ja julkaisi kesällä 2010 yhteistyössä levy-yhtiö AXR:n kanssa Elvis Suomessa/In Finland 2 levyn. Levy sisältää suomalaisten artistien pääosin 70- ja 80- luvulla levyttämiä Elvis-kappaleita. Lisäksi suomalainen nuoremman sukupolven Elvis-tulkki Aron julkaisi tänä keväänä debyyttialbuminsa Aron, joka sisältää myös useita Elviksen tunnetuksi tekemiä kappaleita suomeksi.

Cool Company

 

Tapahtuman keskeisenä teemana onkin tänä vuonna nimensä mukaisesti Elviksen kappaleiden suomalaiset ja suomenkieliset tulkinnat. Illan aikana kuullaan luonnollisesti myös Elviksen tunnetuimpia ja rakastetuimpia hittejä sekä perinteiseen tapaan myös vähemmän tunnettuja harvinaisuuksia. Oman panoksensa Elvis-tulkintoihin ja aikakauden musiikkiin tuo kaunisääninen, kaksikin eri levyä tänä vuonna julkaissut Sweet Jeena. Pakettia täydennetään näyttävällä burleski-show:lla. Muun ajan illasta soi Elvis levylautaselta.

ILTAOHJELMA
Iltaohjelmasta vastaavat

ARON & COOL COMPANY with the King’s Dancers
www.aron.fi, www.facebook.com/pages/Aron/107560732638993?ref=sgm
www.coolcompany.org

Sweet JEENA and her Sweethearts
www.sweetjeena.com, www.myspace.com/sweetjeenaandhersweethearts

Burleski-taitelija Marie la Mint
www.facebook.com/pages/Aron/107560732638993?ref=sgm#!/profile.php?id=100000259771951

 

PÄIVÄTAPAHTUMA
Yleisön pyynnöstä tänä vuonna järjestetään ensi kertaa myös
Ikärajaton päivätapahtuma klo 13-16
*Aron & The King’s Dancers esiintyy
*Jungle Records
Lisäksi vielä vahvistamtta:
*Vintage myyntiä
*Rock’n roll tanssiesityksiä
*Jenkkiautoja

Paikalla on tuttuun tapaan myös Suomen Elvis Fan Clubin virallinen edustus.  

Huom! Tilaisuuteen ovat tervetulleita KAIKKI Elviksen musiikin ystävät!

Luvassa on erittäin monipuolinen, laadukas ja nautittava kattaus!                   

The King Is Alive!
              
Liput:     
Päivätapahtumaan 5e
Iltatapahtumaan 15e
Pakettihinta sis. päivä- ja iltatapahtuman yht. 18e

Aikataulu:             
Päivätapahtuma klo 13-16
Iltatapahtuma klo 20-01
Show time klo 21:00!

Majoitus ja ruokailu:           
Scandic Rosendahlin majoitustarjous iltalipun ostaneille:
71e (1 hh)
81e (2hh)
Koodi: ELV 301010

Scandic Rosendahl
Pyynikintie 13
33230 Tampere

rosendahl@scandichotels.com
P. 03 244 111
http://www.scandichotels.fi/fi/Hotels/Countries/Suomi/Tampere/Hotels/Scandic-Rosendahl/

Huom! Scandic Rosendahlissa lapset yöpyvät maksutta! Ks. myös tarjoukset nuorisohuoneista! Huoneen hintaan kuuluu myös aina runsas ja monipuolinen aamiainen ja yöpurtavaakin järjestyy!

Kysy myös lounas- ja päivällistarjouksia:

Lisätiedot ja kuvamateriaali:
Aronmusic
P.040-5529032
aron@aron.fi
www.aron.fi
http://www.facebook.com/pages/Aron/107560732638993?ref=sgm

Katso myös:           
http://www.phnet.fi/public/elvisclub/elvis1.htm

 

ESIINTYJÄT

Aron & Cool Company
Aron on suomalainen arvostettu nuoremman sukupolven Elvis-tulkki, joka julkaisi ensimmäisen suomenkielisen rock-iskelmä albuminsa ARON keväällä 2010, jakelijana PisaRecords. Levyltä nousi kaksikin eri kappaletta Tätä Suomi Tanssii-listalle useamman viikon ajaksi. Levy sai myös posiviisia arvosteluja lehdistössä.
Aron on esiintynyt myös paljon ulkomailla, ja hänelle suuri kunnia oli päästä mukaan hiljattain Eesti Elvis Fan clubin presidentin Tonu Tuulaksen julkaisemaan kovakantiseen Kuningas Elvis-kirjaan.

Cool Company on ammattimuusikoista koostuva rock-bändi:
ARON: laulu
ARI NEVALA: kitara, puhaltimet, laulu
JANNE KORJA: basso, taustalaulu
FRANC TOTH: koskettimet, taustalaulu
TAPIO HÄKLI: rummut
www.aron.fi
http://www.facebook.com/pages/Aron/107560732638993?ref=sgm
www.coolcompany.org

 

Sweet Jeena and her Sweethearts
Sweet Jeena and her Sweethearts ravistaa ja sekoittaa huumaavan cocktailin americanaa: rock’n’rollia, bluesia, rockabillyä, countrya ja lisämausteena tilkka jazzia sekä burleskia.
Ennakkoluuloton improvisointi ja mieltymys film noirin kohtalokkuuteen kuuluvat kvartetin musiikissa. Vauhtia, vaarallisia ohituksia, sivuluisuja ja äkkikäännöksiä vasemmalle. Viattomuuden ja öisten katujen yhdistelmä on vastustamaton. Energinen laulajatar ja vaivattomasti svengaavat musikantit puhaltavat liikkeelle rock’n’rollin ajattoman pyörremyrskyn. Biisien sanoituksissa vilahtelee musiikillisten eväsretkien lisäksi intiaaneja, prätkäpoikia, nuorta rakkautta ja ihmissuhdesolmuja. Bändin musiikki houkuttelee ja koskettaa monenlaisia ihmisiä.
SWEET JEENA RANCKEN : laulu, huuto ja huokailu, jodlaus, scat-improvisointi, moniääninen huhuilu ja moottorien imitointi, höpötys, piruetit
RISTO KLEMOLA: kitarat, huokailu, tausta- ja yhteislaulut, nimikappaleen terrierikuoro
HEIKKI KOIVUNEN: pystybasso, taustalaulu, virnistely, nimikappaleen terrierikuoro, päävastuu rytmin elastisuudesta
SAMU LAIHO: rummut, perkussiot, päävastuu tanssijoiden lanneliikkeen ylläpidosta

Sweet Jeena and her Sweetheartsien ensimmäinen levy ROCK'N'ROLL PICNIC julkaistiin lokakuussa 2009, jakelijanaan Playground Music Finland.
Orkesteri pääsi myös mukaan suomi-rockabilly 1979-2009 Slap that bass -kokoelmalle (Johannakustannus).

MySpace
http://www.myspace.com/sweetjeenaandhersweethearts

muutama live-arvostelu ja juttu
http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/klubiblues-2010-klubilla
http://www.blues-finland.com/articles/klubiblues_tampere_2010.html
http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/the-abones-sweet-jeena-amp-her

 

Marie la Mint
Marie la Mint on alan pioneereihin Suomessa kuuluva burleski-taiteilija, joka on mukana mm. tunnetussa Finnish Blonde Burlesque Troupe-ryhmässä.
www.facebook.com/pages/Aron/107560732638993?ref=sgm#!/profile.php?id=100000259771951