TULEVAT KEIKAT 2011:

ARON KONSERTOI PIETARISSA 11.11.2010

Suomalainen Elvis-tulkitsija Aron alias Juha Leppänen  konsertoi Pietarissa 11. marraskuuta, 2010. Aron oli avausesiintyjänä kaupungin johtavan musiikkiklubin uudessa konserttisarjassa, jossa esiintyvät maailman parhaat tribuuttiesiintyjät.

Aron esiintyi Club Jagger-nimisessä paikassa, joka on pari vuotta sitten perustettu 500 henkeä vetävä klubi. Esiintymislava oli iso ja rakennettu nimenomaan live-esiintymisiä silmälläpitäen. Paikka oli varusteltu huipputekniikalla mm. lavan yläpuolella oli screeni. Keikkaa hoitamassa oli ääni- ja valomies.

Klubi kuuluu kansainväliseen ketjuun ja on yksi Venäjän suurimmista klubiketjuista. Klubi tekee yhteistyötä mm. suositun Radio Rocksin kanssa. Aronin keikka saikin huomattavan mediajulkisuuden Pietarissa. Keikkaa kuvaamassa oli sekä valokuvaaja että videokuvaaja.

Aron esiintyi paikallisen, huippumuusikoista koostuvan rockabilly-henkisen kvartetin kanssa, jossa soittimina olivat Gretsch-kitaran lisäksi, basso, rummut ja saksofoni. Aron & Band esittivät Elviksen tuotantoa kahden n. 45 min setillisen verran.

Paikalla ollut yleisö oli haltioissaan, ihmiset tanssivat, huusivat, taputtivat ja ottivat kuvia… joten suosio oli loistava!

Heti keikan jälkeen järjestävä taho kysyi halukkuutta jatkokeikoista ja mahdollisista kiertueista muualla Venäjällä ja sen naapurimaissa. Elvis tribuutin lisäksi viritteillä on myös toisenlainen rock’n roll show. Muutama päivä keikan jälkeen tilaaja varmisti Aronin seuraavan keikan, joka on Pietarissa samassa paikassa Elviksen syntymäpäivänä eli 8.1.2011.

Klubin sivut: http://jaggerclub.com/

Ohessa liitteenä kuvia keikalta.

Aronin matkakertomus:

”Kun sain tiedustelun Pietarin keikasta ensin sähköpostitse, en sitä heti oikein uskonut, enkä vastannut siihen heti. Parin päivän kuluttua järjestäjä soitti suoraan minulle ja kysyi että olinko saanut viestiä. Sitten vasta uskoin, että ehkä he ovat tosissaan. Sen jälkeen sovittiin päivä ja muut asiat ja kiirehän siinä tuli nimenomaan viisumin kanssa; sain sen lähtöä edeltävänä päivänä postilaatikkooni :)

Lentäen mentiin, ja kaikki järjestelyt hotellia, kuljetuksia ja ruokailuja myöten sujui paikan päällä erinomaisesti; eli hyvää huolta pitivät. Ennen matkaa yritin opetella muutamia sanoja ja fraaseja venäjäksi, ja luulenpa, että ei siitä ainakaan haittaa ollut. Muutenkin tuntui, että järjestäjien kanssa synkkasi ihan hyvin, järjestivätpä meikäläiselle seuraavana päivänä upean Pietari sightseeingin :). Ja ruoka oli hyvää!

Itse keikka meni hienosti varsinkin siihen nähden, että treenattiin bändin kanssa iltapäivällä noin parin tunnin verran, eikä kaikkia biisejä ehditty mennä edes kertaalleen läpi! Bändin jäsenet olivat taitavia, mukavia ja innoissaan.

Mutta rennosti vaan! Sain järjestäjiltä positiivista palautetta mm. äänestä, liikkumisesta sekä rentoudesta!

Kokemus oli totta kai hieno, ja tosiaan jatkoa on luvassa jo tammikuussa :)”.